SIIVOA KANSSANI kaksi kaappia joulukuntoon

Moikka! Tällä videolla pääset siivoamaan kanssani meidän liinavaatekaapin sekä viereisen sekatavarakaapin joulukunton! Edellisessä postauksessa on video, jossa esittelen meidän vauvan vaatekaapin, joten kurkkaa ihmeessä sekin! :)

♥Jenni

Kurkistus vauvan vaatekaappiin

Moikka!

Pitkästä aikaa uutta videota! Halusin alkaa kuvailemaan näin joulun alla videolle, kun siivoilen kotia kuntoon. Katsotaan, kuinka ehdin julkaista videoita, mutta tarkoitus olisi nyt enemmän kuvailla, kun innostus on taas iskenyt! :D

Tällä videolla pääset näkemään Ainon vaatekaapin siivottuna, joten jos aihe kiinnostaa, niin katso alta! :)

♥Jenni

Meidän imetyksen alku

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kertoa meidän imetystaipaleesta täällä blogissa ja nyt vihdoin sain aikaseksi alkaa kirjoittaa siitä. Moni Instagramin seuraajistani vastasi olevansa kiinnostunut kuulemaan imetyksestämme tarkemmin, joten senkin vuoksi on kiva kertoa oma kokemus. Instassa on tullutkin esille, että minulla on ollut jotakin vaikeuksia imetyksessä ja nyt avaan aihetta tarkemmin täällä. Toivottavasti myös tämä teksti tuo lohtua jollekin toiselle odottavalle tai tuoreelle äidille. Tai sitten tämä vain aiheuttaa lisää stressiä! :D

Kun minulta kysyttiin raskausaikana neuvolassa, mitä ajattelen imetyksestä, vastasin aina haluavani imettää lastani. Se oli minulle itsestäänselvyys, enkä osannut edes ajatella muita vaihtoehtoja. Ajattelin hieman mustavalkoisesti asiaa; mikäli haluan imettää, silloin imetän. Jopa ihmettelin välillä, miksi kaikki eivät imetä vauvaansa. Toki tiesin, että välillä on esim. terveydellisiä syitä imetyksen esteenä, mutta en ollut perehtynyt asiaan sen kummemmin. En siis osannut edes ajatella, etteikö imetys voisi onnistua. Toisaalta oli hyvä, että minulla oli tällainen ajatusmalli, mutta toisaalta olisin kaivannut etukäteen tietoa imetyksen kulmakivistä.

No mitä sitten tiesin tai ajattelin imetyksestä ennen lapsen syntymää? Ajattelin sen olevan parasta ravintoa lapselleni. Ajattelin sen olevan helppoa ja vaivatonta, sillä ruoka kulkisi alkuun aina mukana ja olisi heti valmista tarjoiltavaksi. Ajattelin sen myös vahvistavan suhdetta äidin ja lapsen välillä. Ajattelin, että vauva syö muutaman tunnin välein ja etenkin ennen nukkumaanmenoa ja herättyään. Tiesin, että alkuun vauvaa tulee pitää paljon rinnalla, jotta maidontuotanto lähtee käyntiin. Ajattelin, että maito nousee rintoihin 1-2 päivän kuluessa syntymästä.

Moni näistä ajatuksistani pitikin osittain paikkaansa, mutta tuli myös hieman yllätyksiä, kun pääsimme tositoimiin imetyksen kanssa.

Imetystaipaleemme alkoi synnytyssalista, jossa sain vauvan rinnalle lähes heti hänen tultua maailmaan. Hän hoksasi heti, mistä on kysymys ja alkoi imeä kovasti. Tämän ensimmäisen imetyskerran jälkeen tulikin pidempi tauko, kun jouduin synnytyksen jälkeen kaavintaan myöhään illalla ja ensimmäisen yön vietin ilman vauvaa (voit lukea synnytystarinamme edellisestä postauksesta). Vauvalle annettiin yön aikana hieman luovutettua äidinmaitoa ruiskulla. Sain hänet rinnalle seuraavana aamuna ja minua kehoitettiinkin pitämään vauvaa paljon iholla. No vauvahan tosiaan oli paljon rinnalla, varsinkin seuraavana yönä ja tämä kyllä vähän yllätti itseni, kuinka paljon vauva halusi tissillä olla. Tuon ensimmäisen päivän/yön aikana nännini kipeytyivät tosi pahasti. Sain lanoliinivoidetta avuksi, jota levitinkin aivan koko ajan. Kokeilin myös kylmiä kaalinlehtiä, mutta ei oikeastaan mistään ollut apua. Tuosta nännivoiteesta hieman. Imetys alkoi sattumaan koko ajan enemmän ja enemmän. Joka kerta, kun laitoin tissini vauvan suuhun, pidätin hengitystä ja purin huultani. En olisi ikinä uskonut, kuinka kipeetä imetys voikaan tehdä! Pyysin kahta eri kätilöä katsomaan vauvan imuotetta ja molempien mielestä se oli hyvä. Viestittelin ystäväni kanssa imetyskivusta ja häneltä sain paljon hyviä vinkkejä sekä linkkejä imetyksen tuki sivustolle. Myös äidiltäni ja siskoltani sain tukea ja tsemppejä. Pasi myös tuki minua, vaikka ei ehkä täysin käsittänytkään, kuinka vaikeaa imetys alkuun oli.

Lopultahan minulla tuli melkoinen tietoähky erilaisista imetysongelmista. Ehkä tosiaan oli hyvä, etten etukäteen tiennyt näistä ”ongelmista”, sillä olisin aiheuttanut itselleni turhaa stressiä. Nyt kuitenkin, kun itselläni olikin vaikeuksia imetyksen alun kanssa, oli pakko saada hieman lisätietoa. Kaikki sanoivat, ettei imetyksen kuuluisi sattua, kuin ensimmäiset 10 sekuntia ja sitten kipu helpottaisi. No, eipä helpottanut. Kipu kesti koko 30 minuuttia, kun imetin ja koko ajan sen jälkeenkin! Teki mieli huutaa hoosiannaa, kun nännit osuivat paitaan tai kun suihkussa vesipisarat osuivat nänneihin tai kun yritin pyyhkeellä kuivata niitä! AI ETTÄ! Seuraavana yönä vauva oli todella itkuinen ja minulla oli kova huoli, ettei vauva saa tarpeeksi ravintoa, koska tuntui, ettei tisseistäni tullut mitään ja vauva vain huusi. Olin todella stressaantunut kaikesta, ja kun kipu oli niin kova, en pystynyt ajattelemaan järkevästi. Annoin vauvalle ruiskulla muutaman kerran luovutettua äidinmaitoa ja sillä sain rauhoitettua mieltäni, että hän sai edes vähän ravintoa (tuossa vaiheessa vauva ei paljoa tarvitsekaan). Yöllä myös pyysin epätoivoisesti tuttia, koska vauvalla oli kova imemisen tarve ja en olisi halunnut pitää häntä koko ajan rinnalla, koska SE KIPU. No emmehän me tuttia saaneet, koska ideahan oli nimenomaan vauvan olla rinnalla, jotta maito alkaa nousta rintoihin. Valitin jokaiselle kätilölle, kuinka kipeää imetys tekee, eikä kukaan osannut kertoa syytä. Moni kuitenkin lohdutteli, että ensimmäisen lapsen kohdalla se sattuu todella paljon, mutta kyllä se siitä helpottaa, kun maito alkaa nousta. Nännini alkoivat menemään myös haavoille, joten tilanne ei ainakaan helpottunut.

Kun pääsimme kotiin kolmen yön sairaalassa olon jälkeen, olin aika hormonihuuruissa ja herkillä imetyksen osalta. Koin, ettei vauva saa tarpeeksi maitoa ja hän oli todella itkuinen. Vanhempani toivat korviketta meille ja annoimme sitä hieman ruiskulla lisäksi, jotta vauva sai edes jotain syödyksi. Minulla oli todella epäonnistunut olo, miksi imetys ei onnistunut niin kuin kuvittelin. Silloin viimeistään havahduin siihen, etten enää voi arvostella muita äitejä, jotka eivät syystä tai toisesta imetä lastaan. Näköjään se ei aina olekaan niin yksinkertaista kuin kuvittelin. Onneksi ympärilläni oli ihmisiä, jotka tukivat minua imetyksessä ja kertoivat, ettei se ole maailmanloppu, mikäli imetys ei onnistu. Tärkeintä on, että vauvaa rakastetaan ja hän saa ravintoa jollakin tavalla. Minulla oli kuitenkin vahva tahtotila saada imetys onnistumaan, sillä olin iskostanut niin vahvasti päähäni sen, että äidinmaito on parasta ravintoa vauvalle. Imetys kuitenkin sattui niin paljon, että olin vähällä siirtyä korvikkeeseen. Maito myös ei meinannut nousta ollenkaan ja se myös stressasi, mikä taas varmasti lykkäsi maidonnousua. Jatkoimme kuitenkin imetystä ja hieman reilu viikko vauvan syntymästä maito nousi rintoihin niin, että yöllä paitani oli hieman kastunut maidosta. Voi sitä ilon määrää! Se rauhoitti minua ja sai minut jatkamaan entistä sinnikkäämmin imetystä, sillä nyt tiesin vauvani varmasti saavan maitoa. Enää oli murheena se kamala kipu. Soitin neuvolaankin asiasta ja kokeilin rintakumia, mutta sen kanssa vauva ei suostunut syömään. Piti siis vain kestää kipua. Pikku hiljaa, kun maitoakin alkoi tulla, niin imetyskipu alkoi helpottamaan. Haavat nänneissä alkoivat paranemaan ja edelleen rasvasin niitä ahkerasti. Kipu helpotti, mutta sitä jatkui todella pitkään. Vieläkin ehkä välillä saattaa vähän vihloa tms, mutta sen alun jälkeen ei tunnu enää missään! Nyt koen imetyksemme olevan hyvällä mallilla ja voin jopa sanoa nauttivani siitä (lähes aina).

Vauvamme on nyt n. 3,5 kk vanha ja täysimetys jatkuu edelleen. Vauvalle on tullut todella hyvin painoa, mutta hän kyllä viihtyykin aika paljon tissillä. Nyt on jo välillä toisenlaisia haasteita imetyksessä. Julkisilla paikoilla imettäessä välillä vauva ei meinaa malttaa syödä, kun ympärillä tapahtuu niin paljon kaikkea. Hän on myös alkanut välillä, etenkin iltaisin ”kiukuttelemaan” tissillä. Lisäksi hän venkslaa nänniä suuhun ja pois jonkin aikaa ja maitoa on lopulta pitkin vauvan naamaa ja minun mahaa. Tämä on välillä hieman raskasta, kun on itse väsynyt ja vauva kiukuttelee tissillä, eikä oikein tiedä, mikä on ongelmana. Ehkä tämäkin on taas jokin vaihe. Alkuun vauvalla oli muuten sammastakin kielessä ja se kesti melko pitkään. Nyt vasta jokin aika sitten se on alkanut hävitä kielestä. Se myös saattoi osittain aiheuttaa imetyskipua.

Loppuun haluan vielä sanoa, että jokainen äiti ruokkii lapsensa varmasti itselle parhaalla tavalla, emmekä voi arvostella muita. Olisi hienoa, jos ennemmin tukisimme toinen toisiamme tässäkin aiheessa, sillä itselleni tämä on ainakin todella herkkä ja tärkeä asia, jota en osannut ajatella samalla tavalla ennen oman lapsen syntymää. Tärkeintä on, että vauva saa ravintoa jollakin tavalla. Toki, haluan myös puhua sen puolesta, että imetys voi alkuun olla todella haastavaa, mutta silti onnistua. Ei kannata missään nimessä luovuttaa heti, mikäli se on itselle tärkeä asia. Olen edelleenkin sitä mieltä, että äidinmaito on se parhain vaihtoehto lapselle ja sen vuoksi on tärkeää saada tukea imetykseen. Aina ei kuitenkaan se ole mahdollista ja äidin omaa jaksamista täytyy myös kunnioittaa. Uskalla pyytää rohkeasti apua läheisiltä ja ammattilaisilta, mikäli sinulla on vaikeuksia imetyksen kanssa ja haluat silti onnistua siinä!

Kommentoi ihmeessä, mitä sinä ajattelet imetyksestä tai kuinka se on/ei sujunut omalla kohdallasi?

♥Jenni

SYNNYTYSTARINA

Täällä blogin puolella on ollut nyt hiljaista meidän vauvan syntymän jälkeen. Olemme nauttineet uudesta perheenjäsenestä niin, etten ole edes ehtinyt miettiä blogia. Instagramia olen päivittänyt aktiivisesti, joten jos haluat seurata päivittäin meidän elämää, niin minut löytää käyttäjänimellä @jjjepa. Kysyinkin tässä yhtenä päivänä Instagramissa seuraajiltani, että lukisivatko he synnytystarinamme blogistani, jos sellaisen kirjoittaisin. Lähes 100 % vastaajista sanoi lukevansa, joten lupasin sellaisen tänne rustailla. Tämä ensimmäinen postaus vauvan syntymän jälkeen on siis luonteva aloittaa vauvan syntymisellä eli tässä tulee synnytystarinamme!

Loppusuora häämöttää!

Huomio, että postauksen kuvat ovat melko huonolaatuisia, sillä kaikki ovat kännykän kameralla otettuja ja monet ovat sellaisia tilannekuvia, ettei siinä kohtaa laatua ehtinyt tarkistelemaan. :D Tähän alkuun haluan myös sanoa, että olen 25v ensisynnyttäjä ja lapsen saaminen on ollut haaveenamme aviomieheni kanssa jo pitkään. Mutta sitten itse aiheeseen...

Supistuksia oli tullut varmaan noin viikon ajan epäsäännöllisesti, eivätkä ne olleet kipeitä. Keskiviikkona 7.8. aamuyöstä ja aamusta tuli vessassa käydessä hieman limaista vuotoa (limatulppaa) pyyhkiessä. Aamulla kello seitsemältä alkoikin kipeämmät supistukset ja ne tihentyivät. Supistukset olivat epäsäännöllisiä, sillä välillä niitä tuli 10 min välein ja välillä taukoa oli yli 30 min. Kävin heti aamusta lämpimässä suihkussa "rentoutumassa" ja alaselkäni oli jo tuolloin todella kipeä. Supistukset sattuivat eniten juuri alaselkään ja myös alavatsaan. Supistuksen tullessa istuin sohvalle tyynyjen päälle ja heijasin itseäni…kirosin, miksi ei hankitukkaan sitä jumppapalloa ja jotain lämpötyynyä etukäteen. Illalla vessakäynnillä irtosikin sitten kunnolla limatulppaa ja supistuksetkin olivat hieman tihentyneet. Halusin mennä näytille synnärille, koska oli yö tulossa, vaikka tiedostinkin, että supistuksia tuli vieläkin liian harvoin. Ne tekivät kuitenkin jo sen verran kipeää ja ajattelin, että kun ronkkivat minua, niin se voisi vauhdittaa myös synnytyksen käynnistymistä.

Tämä kuva on otettu kotona ke 7.8.

Saavuimme synnärille illalla n. klo 21:00 ja minut otettiin puoleksi tunniksi käyrille. Siinä siis seurattiin ainakin supistusten väliä ja vauvan sykettä ja sen aikana täytyi olla mielellään makuultaan samassa asennossa. Se oli minulle kaikista vaikeinta olla makuuasennossa, kun supistus tuli ja tässä kohtaa kyllä jo Pasikin näki missä vaiheessa supisti! No supistuksia tuli kuitenkin liian harvoin, eivätkä olleet niin kovia, että niillä lähtisi synnytys käyntiin. Minulle tehtiin myös sisätutkimus ja olin n. 1 cm auki. Saimme ohjeeksi mennä kävelemään pariksi tunniksi ja tulla sitten takaisin käyrille. Kävimme läheisellä ABC:llä ja nojailin siellä pöytiin tai Pasiin, kun supistus tuli ja höpisin vaan, että vähän noloa olla täällä ihmisten tuijoteltavana. :D Vähän ennen puolta yötä menimme takaisin käyrille ja edelleen supistuksia tuli liian harvoin ja meidät passitettiin kotiin. Kotona ehdimme olemaan varmaan 1-2 tuntia, kun supistuksia alkoi tulemaan jo 5 min välein ja sanoin Pasille, että en pysty olemaan enää kotona, joten lähdimme takaisin sairaalalle. Meiltä sairaalaan oli n. 30 min ajomatka ja se oli jo aika tuskainen tässä kohtaa. Kätilö otti meidät vastaan ja hymähti: ”Nytkö riitti?” Kyllä! Minut laitettiin taas käyrille ja tehtiin sisätutkimus. Supistuksia tuli melko tiheään ja taisin olla 1-2 cm auki, joten kätilö sanoi synnytyksen olevan käynnistyneen ja pyysi vaihtamaan sairaalan kuteet niskaan.

Pääsimme sellaiseen ”odotushuoneeseen”, jossa oli kolme petipaikkaa. Siellä vietimme muutaman tunnin jumppapallon päällä ja lämpöpussi alaselässä. Sain myös jonkinlaisen kipupiikin, mikä vain teki huonon olon ja oksensinkin sen jälkeen. Kävin myös todella pitkässä suihkussa jumppapallon kanssa. Aamusta alkoi tuntumaan jo aika tuskaiselta ja pyysin kätilön tutkimaan minut ja olin 3-4 cm auki. Synnyttäjiä oli paljon ja kätilö yritti saada minut saliin, mutta jouduimme jonkin aikaa odottelemaan. Pääsimme varmaan aamulla n. klo 10 saliin ja Pasi lähti silloin kotiin lepäämään ja äitini tuli vuorostaan tsemppaamaan minua. Alunperin tarkoituksena oli, että Pasi olisi koko synnytyksen ajan mukana, mutta hänen oman sairastelun jälkeen väsymys, nälkä ja stressi tekivät niin heikon olon, joten tämä oli paras vaihtoehto meille.

Kätilö kysyi heti, onko minulla itselläni jotakin erityisiä toiveita synnytyksen suhteen ja etenkin kivunlievityksen. Sanoin, että luotan teidän ammattitaitoon ja menen täysin teidän vinkkien mukaan. Kerroin myös, että epiduraalia olen ajatellut sitten jossakin kohtaa. Hän tarjosi minulle heti ilokaasua, jota kokeilin kahdesti. En jotenkin tykännyt siitä, vaan minusta tuntui, että heti tuli huono olo. Kätilö laittoi minulle kanyylin valmiiksi ja anturit vatsan ympärille supistusten ja vauvan sydänäänten seuraamiseksi. Minä jatkoin humppapallon päällä hytkymistä supistusten aikana ja muuten yritin kävellä. Lisäksi supistuksen aikana äiti piti lämpöpussia alaselässäni ja käytössäni oli myös tens-laite, jonka lätkät olivat alaselässä ja antoivat jonkinlaisia sähköimpulsseja laittaessani laitteen päälle. Minulle tehtiin välillä pyytäessäni sisätutkimus ja seurattiin avautumista. Tilanne junnasi paikallaan 4 cm kohdalla melko kauan. Kätilö osasi hyvin pelata aikaa, eikä kiirehtinyt missään ja aina välillä meni käymään jossakin ja kertoi palaavansa pian. Juttelin hänen kanssaan, koska olisi hyvä ottaa epiduraali. Hänen mielestään ei vielä ollut kiirettä sille, mutta ei myöskään halunnut, että itkisin kivusta koko ajan. No, en siis itkenyt, enkä huutanut lainkaan, vaan keskityin täysillä supistusten vastaanottamiseen ja hengittämiseen. Ajattelin aina supistuksen jälkeen, että kestän vielä yhden ja sitten pyydän epiduraalin. Tämä ajattelumalli toistui aika kauan. :D Lopulta joskus klo 13 jälkeen pyysin epiduraalin ja sitä ruvettiin valmistelemaan ja pyydettiin anestesialääkäri paikalle laittamaan puudutus. Minua ahdisti, kun tiesin joutuvani makaamaan paikoillani jonkin aikaa, kun puudutusta alettiin laittamaan. Siinä ehti pari supistusta tulemaan ennen kuin puudutus saatiin laitettua ja sen jälkeen pari supistusta sattui vielä kovasti, mutta sitten alkoi helpottamaan ja pian kivut olivat kokonaan pois! Minua ei sattunut epiduraalin laittaminen yhtään, vaikka olen kuullut, että sekin tekee joillekin todella kipeää. Lääkkeen poistaessa kokonaan kivut, sain levättyä ja hieman ehkä torkahdinkin. Puudutus vaikutti n. 2 h, jonka jälkeen supistuskivut pikkuhiljaa palasivat, mutta en pyytänyt lisäannosta heti, vaan kärvistelin hiukan ja yritin sillä pitkittää, ettei ainakaan käy niin, että minulle ei voida enää lisätä annoksia ja synnytys olisi edelleen käynnissä. Ensimmäisen epiduraaliannoksen saatuani, minulle lisättiin myös oksitosiinitippa vauhdittamaan supistuksia, ettei ne vain ala hiipumaan. Tippa saikin paikkojani hyvin auki ja jossakin kohtaa, kun tehtiin sisätutkimus olinkin jo yllätykseksi 7-8 cm auki. Sain toisen annoksen epiduraalia ehkä joskus klo 16 maissa. Jossain kohtaa olinkin 10 cm auki ja sitten vain odoteltiin, että vauva laskeutuu tarpeeksi alas ponnistusta varten. Tässä kohtaa Pasikin oli jo tullut takaisin eli meitä oli kolme ihmistä ponnistamassa; minä, Pasi ja äiti. :D

Tässä on jo epiduraali alkanut vaikuttamaan ja supistukset eivät tuntuneet missään!

Viimein sain aloittaa ponnistamisen varovasti supistusten aikana eli käytännössä vain pientä ähinää ja painetta alaspäin. Pian minulle tuli kuitenkin kova ponnistamisen tarve ja sain alkaa ponnistamaan kunnolla. Ensimmäisessä ponnistuksessa hengitin väärin, mutta sen jälkeen ei ollut enää siinäkään ongelmaa. Ekoissa ponnistuksissa minulla meni myös lapsivedet itsestään eli kalvoja ei puhkaistu minulta missään kohtaa. En ikinä unohda sitä, millaisella paineella ne vedet lensi varmaan salin takaseinään asti! :D Vesien mentyä vauva nousi takaisin ylemmäs ja kätilö ohjeisti minua olemaan ponnistamatta nyt seuraavien supistusten aikana, jos vain pystyn. Kova tarve oli siis ponnistaa, mutta yritin vain hengitellä parhaani mukaan. Tunsin, kuinka vauvan pää alkoi pikkuhiljaa valumaan alemmas ja tekemään tilaa päästäkseen ulos ja se tuntui aika mielenkiintoiselta. Vihdoin sain alkaa ponnistamaan oikein kunnolla ja alkuun ponnistin kyljellään, jonka jälkeen siirryin selälleen puoli-istuvaan asentoon. Ehdin aina supistuksen aikana kolmesti ponnistamaan, eikä sellaisia settejä kovin montaa ehtinyt punkemaan, kun lapsi olikin jo maailmassa. Aktiivinen ponnistusvaihe kesti vain 10 min ja näin jälkikäteen ajateltuna se meni muutenkin aika hienosti. Vauvan sydänäänet olivat koko ajan hyvät sekä asento oli juuri oikea ja minä osasin ponnistaa juuri kuin kuuluikin. Ponnistusvaiheessa minulla oli eri kätilö kuin alkuun (hoitajien vuoronvaihto oli jossakin kohtaa) ja hän oli todella ihana ja ammattitaitoinen ihminen. Hän oli niin rauhallinen, tsemppasi ja ohjeisti hyvin, ettei minulla ollut hetkeäkään sellaista oloa, etteikö tästä tulisi mitään. Ponnistusvaihe kesti niin vähän aikaa, etten ehtinyt edes väsyä tai ei käynyt edes mielessä, että ei tämä lapsi tule täältä ulos millään. Kätilö otti myös isän hyvin huomioon ja kysyi haluaako tulla katsomaan, kun pää jo näkyi olevan tulossa…no vastaus oli, että ei kiitos. :D Pasi ei myöskään uskaltanut leikata napanuoraa, mutta sitäkin kätilö kysyi.

Saimme prinsessamme maailmaan 8.8.2019 klo 18:35 mitoilla 3655 g ja 49,5 cm, pisteet 9/9. Se hetki oli aika uskomaton ja me molemmat liikutuimme meidän pienestä ihmeestä. Vauvan naamalta pyyhkäistiin varmaankin jotakin kalvoja pois ja samantien hän ilmoitti äänellään, että kaikki on hyvin. Sain tytön heti vatsani päälle jalkoja vasten nojaamaan ja sitten melkein heti rinnalle. En muista enää tarkalleen ajankulua, mutta kätilö taisi heti laittaa pikkuisen tissilleni imemään. Sillä välin kätilö veti istukan pois sisältäni ja muutenkin ompeli minut kasaan. :D Selvisin melko pienillä ruhjeilla, eikä tikkejä tarvinnut kuin pari. Kätilö meni tekemään mittauksia ja pesemään vauvaa ja Pasi oli siinä mukana, jonka jälkeen hän sai vauvan rinnalleen. Minä aloin syömään meille tuotua iltapalaa (viime syönnistä olikin jo ihan mukavasti aikaa, eikä ruoka vieläkään kovin hyvin uponnut).

Hetken päästä kätilö pyysi minut suihkuun ja nousin sängystä, jolloin lorahti aika paljon verta ja minusta tuntui, että pyörryn. Menin takaisin makuuasentoon ja kätilö ehdottikin vielä lepäämistä ja lähti itse käymään toisaalla. Pian sanoin Pasille, että minulla on jotenkin jännä tunne…tuntuu kuin täytyisi päästä isommalle vessahädälle. Soitin kelloa ja kerroin asiasta kätilölle ja hän sanoi heti, että minäpäs koitan painaa kohtuasi ja sieltähän valahti verisiä hyytymiä. Kätilö laittoi minulle lisää jotakin kohtua supistavaa lääkettä ja lähti jälleen käymään toisessa salissa. Melkein samantien minulle tuli samanlainen painon tunne ja soitin kelloa ja kätilö painoi jälleen kohtua ja hyytymiä tuli vain lisää. Kätilö kutsui paikalle lisää henkilökuntaa ja hän painoi lujasti kohtuani, jottei se vuotaisi enempää verta ulos. Paikalle alkoi tulla vain lisää hoitajia ja vatsani ultrattiin, josta huomattiin istukan palasia jääneen kohtuun ja sen vuoksi kohtu ei päässyt supistumaan. Pian tuli myös anestesialääkäri kertomaan, että minulle täytyy tehdä päivystyksellinen kaavinta, jotta istukan palaset saadaan kohdusta pois. Hän kertoi myös, että usein se tehdään nukutuksessa, mutta koska olin juuri syönyt, niin minua ei uskallettu nukuttaa mahdollisen oksentamisen vuoksi. Niinpä toimenpide täytyi tehdä spinaalipuudutuksessa. Hoitajat soittivat leikkaussalin valmistuksen, yksi hoitajista alkoi laittamaan minulle toista kanyylia käteen, yksi painoi kohtuani, yksi katetroi minut, yksi tikkasi vielä jonkin vuotavan kohdan, yksi haki lämpöpeittoja horkkaani… Olin siis aivan jäässä ja tärisin niin, että hampaani vain kalisivat yhteen (hampaisiin oikein sattui toimenpiteen jälkeen). Pian minut päästiin kuskaamaan leikkaussaliin, jossa alettiin valmistelemaan heti spinaalipuudutusta. Jouduimme hetken aikaa odottelemaan kahta hoitajaa, koska heidät hälytettiin kotoa töihin. Puudutus laitettiin siis samanlailla selkärankaan, kuten epiduraalipuudutus. Puudutus vaikutti heti ja jalkani nostettiin johonkin telineisiin, enkä siis pystynyt itse liikuttamaan koko alakroppaani. Verenpainettani seurattiin koko ajan sekä happisaturaatiota ja sainkin happinaamarin ja minua muistettiin aina välillä hengittelemään. Lääkäri tsemppasi ja kehui minua kovasti, kuinka hienosti selviän tästä. Tärisin edelleen kovasti ja minulla olikin noussut kuume ja minulle tiputettiin antibioottia. Kohtuuni oli ilmeisesti jäänyt melko isojakin paloja istukasta, joten oli todella hyvä, että ne saatiin noinkin nopeasti sieltä kaavittua pois. Toimenpide tuntui melko nopealta mielestäni ja minut siirrettiin heräämöön/tarkkailuun pariksi tunniksi. Siellä vointiani seurattiin ja olin hieman puoliunessa. Sain jotakin ainetta, mikä sai tärinäni loppumaan ja ai että se tuntui hyvältä! Kuumekin alkoi pikkuhiljaa onneksi laskemaan. Lääkäri kävi katsomassa minua jossakin vaiheessa ja pyysi liikuttelemaan jalkojani ja sain jo hieman liikuteltuakin niitä. Puudutus alkoi siis melko nopeasti häviämään. Parin tunnin päästä minut siirrettiin synnyttäjien vuodeosastolle, jonne Pasi oli tuonut jo aiemmin tavarani ja vauvan. Pasi oli siis jo lähtenyt kotiin ja vauva oli kätilöiden hoidettavana ensimmäisen yön (tämä on edelleen herkkä kohta, kun vauva ei voinut olla ekaa yötä kanssani). Sain nähdä kuitenkin vauvan vielä, kun tulin osastolle ja ennen kuin aloin nukkumaan. Toki sinä yönä ei hirveästi tullut nukuttua, kun tunnin välein hoitaja kävi mittaamassa verenpaineeni ja kuumeen. Jossain kohtaa yöllä hän myös patisti minut nousemaan ylös ja vessaan, vaikka en olisi millään halunnut. Minua ensinnäkin pelotti nousta, jos jalkani eivät kannakaan. Toiseksi pelotti se, että taas jostain syystä housuihini valahtaisi isoja hyytymiä. Kolmanneksi pelotti itse vessassa käynti. Onneksi yövuorossa oli aivan ihana hoitaja ja meillä synkkäsi hänen kanssa kaikista parhaiten koko osastoajan. Kerroin hänelle avoimesti tuntemuksistani ja hän osasi olla ymmärtäväinen ja sai minut rohkaistumaan ylös. Hän oli kanssani myös vessassa, istui lattialla ja höpisi mukavia ja taisimme vähän jo vitsiäkin heittää.

Toipuminen lähti hyvin käyntiin, ja vaikka menetin paljon verta, niin en silti saanut lisäverta, ainoastaan rautatiputuksen. Oloni oli alkuun kyllä melko kehno, enkä jaksanut olla kovinkaan kauaa pystyssä. Sain kuitenkin vauvan heti aamusta viereeni ja saimme alkaa tutustua toisiimme. Vauva siis syntyi torstai-iltana ja olimme osastolla sunnuntaihin asti. Olin jotenkin täysin pihalla kaikesta ja mielialat vaihteli melko paljon. Pää oli sekaisin kaikesta tapahtuneesta, enkä oikein käsittänyt kaikkea tai osannut sulattaa asioita. Elämän iloisin ja mahtavin asia oli tapahtunut ja olimme molemmat Pasin kanssa hieman alamaissa. Onneksi saimme paljon tsemppejä, että tuo oli aivan normaalia ja monesti ekat pari viikkoa menee aikamoisessa sumussa. Meidän elämässä on tapahtunut muutenkin niin isoja asioita nyt viime aikoina, joten ehkäpä nekin omalta osaltaan lisäsivät ahdistusta kaikesta. Lisäksi imetys ei meinannut alkuun onnistua millään, joten olin siitäkin todella stressaantunut. Itse asiassa imetyksestä ja muutenkin ensimmäisistä päivistä voisinkin tehdä aivan oman postauksen!

Tästä synnytystarinasta tulikin melko yksityiskohtainen, mutta jotenkin tuntui hyvältä kirjoittaa juuri näin tarkasti kaikki ylös. Olisin itse asiassa voinut vieläkin tarkemmin kertoa, mutta ehkäpä se olisi mennyt jo liian henkilökohtaiseksi. Tällä hetkellä meillä on kaikki hyvin ja rakastamme vauvaamme yli kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna minulle ei jäänyt varsinaista kammoa synnytystä kohtaan, vaan lopulta se meni aika hienosti, vaikka avautumisvaihe kestikin aivan liian kauan. Tuo synnytyksen jälkeinen häslinki ja kaavinta huononsivat omaa kokemusta ja siitä jäi osaltaan pieni peikko itselle. Olen kyllä avoimesti puhunut asiasta Pasille, ystäville ja tutuille, mikä on helpottanut. Tällä hetkellä kuitenkin ajattelen edelleen, että en ole menossa synnyttämään uudestaan vielä pitkään aikaan. :D

Toivottavasti en pelästyttänyt teitä lukijoita tällä tarinallani, mutta jokaisen synnytys ja sen kokeminen on yksilöllistä ja tässä oli minun tarina. Haluan kuitenkin sanoa, että palkinto tuosta kaikesta on niin mahtava, joten sen vuoksi tekisin sen uudelleen! ♥

Olisin todella mielissäni, jos jättäisit kommentin esimerkiksi omasta kokemuksestasi tai vaikkapa muuten vain! :)   ♥Jenni

Esittelyssä meidän yhdistelmävaunut

Näin lasketun ajan yli mentäessä on hyvin aikaa myös kirjoitella blogiin. Ajattelin esitellä tässä postauksessa vaunut, jotka hankimme vauvalle jo hyvissä ajoin. Itse asiassa hankimme ne samana päivänä, kun kävimme rakenneultrassa. Meidän oli tarkoitus vain mennä katselemaan ja testailemaan vaunuja, mutta ylläettäen auton takakontti- ja penkit olivatkin täynnä vaunuihin kuuluvia laatikoita. Nyt täytyy sanoa, että onneksi ostimme vaunut silloin, koska viikko siitä Pasi joutuikin sairaalaan ja olisin joutunut varmaankin yksin vaunukaupoille Pasin sairastessa. Nyt oli ihana yhdessä käydä testailemassa ja tekemässä päätös sopivista vaunuista.

Olin tietenkin jo monia kertoja selaillut netissä erilaisia yhdistelmävaunuja ja lukenut arvosteluita ja kokemuksia käyttäjiltä. Entuudestaan tiesin, että Emmaljungan vaunut ovat kovin suosittuja ja tykättyjä (myös siskollani niitä testanneena), mutta suurin osa niistä olivat meidän budjetille liian hintavia. Päätin tutustua myös muihin vaihtoehtoihin ja monessa paikassa esille nousi Britax Smile 2 yhdistelmävaunut. Luin näistä vaunuista paljon arvosteluita ja tämä setti oli siis jo etukäteen mielessäni käydessämme Vauvatalo Johannassa Tampereen myymälässä näitä vaunuja testaamassa. Pakko sanoa, että ihastuin vaunuihin heti! Vaunut tuntuivat todella hyvältä työntää ja ne vaikuttivat erittäin monipuolisilta sekä kompakti koko oli myös plussaa!

Monet tutut kehoittivat miettimään vaunujen renkaita, jotta niillä on hyvä mennä missä maastossa tahansa. Minua varoitettiin liian pienistä ja kääntyvistä eturenkaista. No näissä vaunuissa on  juuri ne kääntyvät etupyörät, jotka saa myös tarvittaessa lukittua ja kooltaan ovat takarenkaita pienemmät, mutta eivät kuitenkaan kovin pienet. Tiedän, että me lenkkeillemme joko asfaltilla tai hiekalla, joten siihen maastoon nämä vaunut ovat varmasti passelit! Luin myös paljon kokemuksia talvikäytössä näistä vaunuista ja hyvin kuulemma pelittävät myös lumella. Kaupassa nämä ovat aivan unelmat, sillä kääntyvien pyörien ansiosta pääsee liikkumaan tosi pienessäkin tilassa. Nämä Britaxin vaunut menevät melko pieneen tilaan koottuna verrattuna esimerkiksi Emmaljungan yhdistelmävaunuihin. Tällä hetkellä meillä on kaksi pientä autoa käytössä, joten sekin oli huomioitava.

Saimme Vauvatalo Johannassa todella hyvää palvelua vaunujen valinnan suhteen. Asiakaspalvelija oli todella rauhallinen ja esitteli meitä kiinnostavia vaunuja monipuolisesti. Hän ei tyrkyttänyt, eikä höslännyt, vaan antoi meidän rauhassa tutustua, mutta kertoi myös omat vinkit ja mielipiteet. Ostimme siis Britax Smile 2 yhdistelmävaunut (värissä Sand Beige), joihon kuuluu vaunukoppa, lastenrattaat ja turvakaukalo. Kaikki saa kiinnitettyä todella helposti vaunujen runkoon ilman erillisiä adaptereita. Myös turvakaukaloon kuuluu oma jalusta autoon, joten kaukalo on helppo vain laittaa paikoilleen autossa matkustaessa, eikä tarvitse säätää turvavyökiinnitysten kanssa joka kerta. Paketissa tuli myös mukana hyttysverkko, sadesuoja ja työntöaisaan kiinnitettävä organizer. Koko paketin hinnaksi yhteensä tuli muistaakseni 799e, joten ei todellakaan paha hinta! Lisäksi ostimme vielä työntöaisaan ja rattaiden turvakaareen nahkaiset päälliset, jotta ne kestävät paremmin käytössä ja tuntuvat muutenkin mukavammalta käteen.

Toki vielähän emme ole päässeet testaamaan vaunuja käytännössä, koska vauveli viihtyy vielä masussani. Tämä kirjoitus on siis tehty tämän hetken fiiliksillä ja osittain muiden arvosteluiden perusteella, joten oma käyttökokemus puuttuu vielä. Voin palata tähän aiheeseen siis myöhemmin, kun olemme päässeet testaamaan vaunuja erilaisissa maastoissa ja eri vuodenaikoina. En myöskään kuvannut näitä vaunuja rattaina lainkaan, sillä rattaiden istuinosa on kaapissa odottamassa myöhempää käyttöä, enkä viitsinyt sitä nyt kuvata lainkaan. Esitellään sekin sitten myöhemmin. ;)

Onko sinulla kokemusta näistä yhdistelmävaunuista? Mitkä vaunut teillä on käytössä? Jätä ihmeessä kommentti alle ja kerro omat suositukset! :)   ♥Jenni

Yllätyspaketti vauvalle ja raskauskuulumiset

Moikka! Nyt elämme elokuun ensimmäistä päivää ja voi todeta, kuinka vauhdilla raskausaika on mennyt. Viime viikot ovat menneet hieman hitaammin, mikä onkin ollut odotettavissa. Tässä äitiyslomalla, kun on ehtinyt jo valmistelemaan kaiken pienokaista varten, eikä oikein enää malttaisi odottaa oman pikkunyytin saamista rinnalle. Pakko myöntää, että synnytys jännittää edelleen, mutta uteliaisuus ja oma tuleva lapsi saavat jännityksen hieman väistymään tieltä.

Kolmena viime yönä olen herännyt tavallista useammin ja tuntenut harjoitussupistuksia useamman kerran yössä. Myös päivisin supistuksia tulee aika ajoin, mutta en voi sanoa, että ne olisivat kivuliaita. Mahani kovettuu n. 1-2 min ajaksi ja menee usein oudon muotoiseksi ja pieni kipu/ paine tuntuu aina silloin. Liitoskipuja on myös jonkin verran, varsinkin yöllä kylkeä kääntäessä...nivusiin ja sisäreisiin vihloo. Alaselkä myös kipeytyy herkästi, mutta eihän se varmaan ihme ole, jos selkään koskee Ikean shoppailureissun tai kävelylenkin jälkeen?? :D

Laskettu aika on ylihuomenna eli siis todellakin oltaisiin valmiita jo lähtemään synnärille...nyt vain odotellaan. Tänään oli myös neuvola ja kaikki tuntui olevan ihan hyvin, ainoastaan verenpaineeni oli jonkin verran koholla ja sitä täytyy nyt tarkkailla. Sainkin vanhemmiltani lainaksi heidän mittarinsa ja kotona paineetkin olivat jo alhaisemmat ja täysin normaaleissa rajoissa. Pulssikin löi aika kovaa neuvolassa, joten luultavasti jännitän siellä paineiden ottamista ja sen vuoksi oli korkeat varsinkin näin loppuraskaudessa. Nyt kuitenkin jatkan kotona mittailua, jotta tiedetään missä mennään. Pasikin sanoi neuvolassa, että vähän on sellainen tunne kuin joulua odottaisi. Siltähän tämä juuri tuntuu; pieni lapsi odottamassa jouluaattoa! Milloin saamme avata paketin?

Tällä viikolla meitä odotti postissa aivan ihana yllätyspaketti. Pasin kummit ja heidän koko perhe olivat halunneet ilahduttaa meitä ja lähettivät tulevalle pienokaiselle oman paketin, jossa oli vaikka ja mitä ihanaa! Halusin näyttää teillekin, mitä kaikkea saimme, jotta tekin voitte ihastella paketin sisältöä. Saamme olla onnellisia, kun ympärillämme on näin ihania ihmisiä.

Tässä yläpuolella on todella suloinen ja lämmin käsintehty vaunupeitto sekä kolmet erilaiset töppöset.

Paketissa oli paljon pieniä vaatteita arkeen ja juhlaan.

Ja tämä ihana pehmolelu.

Juuri tänä iltana pesin vielä nämäkin vaatteet valmiiksi käyttöä varten. Nyt on kaikki vauvanvaatteet pesty, enkä malta odottaa, että pääsen niitä pukemaan typykälle. Kova pesänrakennusvietti on muutenkin iskenyt...olen pessyt lattiat, putsannut keittiön kaapinovet, kitkenyt rikkaruohoja etu- ja takapihalta ja patistanut mieheni kanssani ostamaan mattoa, nojatuolia, verhoja...

Nyt olen valmis rauhoittumaan ja odottamaan vauvan syntymistä (ainakin hetkeksi...) :D Tsemppiä muillekin odottajille, jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy sellaisia!   ♥Jenni

Sairaalakassin sisältö: vauvan kotiutumisvaatteet

Heippa!

Tuntuupa nostalgiselta kirjoitella tänne vanhaan blogiini. Sain blogata vuoden verran Poseland Networkin alla, mutta nyt päätin matkani siellä ja haluan jatkaa päivittämistä täällä omassa vanhassa blogissani. Tällä hetkellä en pysty sitoutumaan blogin kirjoittamiseen viikoittain, joten sen vuoksi tällainen ratkaisu. Olen kiitollinen, että pääsin Alonan joukkoihin kirjoittamaan, mutta nyt on parempi näin. Jatkossa siis juttujani pääsee lukemaan täällä ja päivittelen aina silloin tällöin, kun hyvältä tuntuu.

Blogini kulkee jatkossa omalla nimelläni "Jenni Hursti" ja kirjoittelen enimmäkseen meidän perheen arjesta ja muista touhuistamme. Paljon on tässä vuoden aikana ehtinyt tapahtua, enkä nyt ajatellut kirjoitella mitään yhteenvetoa siitä. Jatkan kirjoittamista tästä hetkestä ja katsotaan, kuinka paljon palailen menneisiin asioihin tässä matkan varrella. Se on varma, että vauva-aiheisia postauksia on luvassa, sillä se on melko ajankohtainen asia tällä hetkellä. ;) Ajattelinkin aloittaa kyseisellä aiheella tämän "uuden" blogitaipaleeni.

Monet jo tietävätkin, että olen raskaana ja itseasiassa viimeisiä viikkoja tässä viedään. Laskettu aika on 3.8. eli raskausviikko 37+3 menossa. Pakkasin hiljattain sairaalakassin melkein valmiiksi, tietenkin jotakin viime hetken tavaroita täytyy vielä muistaa ottaa mukaan, kuten kännykkälaturi ja evästä. Haluankin esitellä teille, mitkä vaatteet olen pakannut vauvalle mukaan kotiutumisvaatteiksi. 

Tämä on ensimmäinen raskaus minulle, joten mitään kokemusta ei ole tästä synnytys-/ sairaalatouhusta. Olenkin siis innoissani valinnut muutamia vaatteita mukaan kaiken varalta. Nuo vaatteet ovat niin pieniä, ettei ne paljoa tilaa vie kassista, vaikka pari vaihtoehtoa onkin!

.

Tässä yllä on 50 cm setti vauvalle eli valkoinen pitkähihainen body (Newbie), vaaleanpunaiset puolipotkarit (h&m) ja ohut vaaleanpunainen pipo (h&m).

Tämä setti on kokoa 56 cm. Kukallinen pitkähihainen body (Newbie), vaaleanpunaiset housut (Newbie), sukat (Newbie) ja hieman paksumpi valkoinen pipo (äitiyspakkaus).

Lisäksi pakkasin mukaan 50 cm collegehaalarin (h&m) kylmempiä ilmoja ajatellen.

Turvakaukalon päälle olen jo laittanut äitiyspakkauksesta saadun lämpöisen huovan, mikä toimii vauvan peittona, jos on kovin kylmä. Olen myös pakannut ohuet tumput ja villasukat kassiin mukaan, jotka voi myös tarvittaessa pukea vauvalle. Kaikki tämä hömpötys ja valmistelu on ihanaa ja samalla myös valmistelee minua äitinä sairaalaan lähtöön ja tulevaan synnytykseen.

Minkälaisia kotiutumisvaatteita te olette vauvoillenne pakanneet?   ♥Jenni