SYNNYTYSTARINA

Täällä blogin puolella on ollut nyt hiljaista meidän vauvan syntymän jälkeen. Olemme nauttineet uudesta perheenjäsenestä niin, etten ole edes ehtinyt miettiä blogia. Instagramia olen päivittänyt aktiivisesti, joten jos haluat seurata päivittäin meidän elämää, niin minut löytää käyttäjänimellä @jjjepa. Kysyinkin tässä yhtenä päivänä Instagramissa seuraajiltani, että lukisivatko he synnytystarinamme blogistani, jos sellaisen kirjoittaisin. Lähes 100 % vastaajista sanoi lukevansa, joten lupasin sellaisen tänne rustailla. Tämä ensimmäinen postaus vauvan syntymän jälkeen on siis luonteva aloittaa vauvan syntymisellä eli tässä tulee synnytystarinamme!

Loppusuora häämöttää!

Huomio, että postauksen kuvat ovat melko huonolaatuisia, sillä kaikki ovat kännykän kameralla otettuja ja monet ovat sellaisia tilannekuvia, ettei siinä kohtaa laatua ehtinyt tarkistelemaan. :D Tähän alkuun haluan myös sanoa, että olen 25v ensisynnyttäjä ja lapsen saaminen on ollut haaveenamme aviomieheni kanssa jo pitkään. Mutta sitten itse aiheeseen...

Supistuksia oli tullut varmaan noin viikon ajan epäsäännöllisesti, eivätkä ne olleet kipeitä. Keskiviikkona 7.8. aamuyöstä ja aamusta tuli vessassa käydessä hieman limaista vuotoa (limatulppaa) pyyhkiessä. Aamulla kello seitsemältä alkoikin kipeämmät supistukset ja ne tihentyivät. Supistukset olivat epäsäännöllisiä, sillä välillä niitä tuli 10 min välein ja välillä taukoa oli yli 30 min. Kävin heti aamusta lämpimässä suihkussa "rentoutumassa" ja alaselkäni oli jo tuolloin todella kipeä. Supistukset sattuivat eniten juuri alaselkään ja myös alavatsaan. Supistuksen tullessa istuin sohvalle tyynyjen päälle ja heijasin itseäni…kirosin, miksi ei hankitukkaan sitä jumppapalloa ja jotain lämpötyynyä etukäteen. Illalla vessakäynnillä irtosikin sitten kunnolla limatulppaa ja supistuksetkin olivat hieman tihentyneet. Halusin mennä näytille synnärille, koska oli yö tulossa, vaikka tiedostinkin, että supistuksia tuli vieläkin liian harvoin. Ne tekivät kuitenkin jo sen verran kipeää ja ajattelin, että kun ronkkivat minua, niin se voisi vauhdittaa myös synnytyksen käynnistymistä.

Tämä kuva on otettu kotona ke 7.8.

Saavuimme synnärille illalla n. klo 21:00 ja minut otettiin puoleksi tunniksi käyrille. Siinä siis seurattiin ainakin supistusten väliä ja vauvan sykettä ja sen aikana täytyi olla mielellään makuultaan samassa asennossa. Se oli minulle kaikista vaikeinta olla makuuasennossa, kun supistus tuli ja tässä kohtaa kyllä jo Pasikin näki missä vaiheessa supisti! No supistuksia tuli kuitenkin liian harvoin, eivätkä olleet niin kovia, että niillä lähtisi synnytys käyntiin. Minulle tehtiin myös sisätutkimus ja olin n. 1 cm auki. Saimme ohjeeksi mennä kävelemään pariksi tunniksi ja tulla sitten takaisin käyrille. Kävimme läheisellä ABC:llä ja nojailin siellä pöytiin tai Pasiin, kun supistus tuli ja höpisin vaan, että vähän noloa olla täällä ihmisten tuijoteltavana. :D Vähän ennen puolta yötä menimme takaisin käyrille ja edelleen supistuksia tuli liian harvoin ja meidät passitettiin kotiin. Kotona ehdimme olemaan varmaan 1-2 tuntia, kun supistuksia alkoi tulemaan jo 5 min välein ja sanoin Pasille, että en pysty olemaan enää kotona, joten lähdimme takaisin sairaalalle. Meiltä sairaalaan oli n. 30 min ajomatka ja se oli jo aika tuskainen tässä kohtaa. Kätilö otti meidät vastaan ja hymähti: ”Nytkö riitti?” Kyllä! Minut laitettiin taas käyrille ja tehtiin sisätutkimus. Supistuksia tuli melko tiheään ja taisin olla 1-2 cm auki, joten kätilö sanoi synnytyksen olevan käynnistyneen ja pyysi vaihtamaan sairaalan kuteet niskaan.

Pääsimme sellaiseen ”odotushuoneeseen”, jossa oli kolme petipaikkaa. Siellä vietimme muutaman tunnin jumppapallon päällä ja lämpöpussi alaselässä. Sain myös jonkinlaisen kipupiikin, mikä vain teki huonon olon ja oksensinkin sen jälkeen. Kävin myös todella pitkässä suihkussa jumppapallon kanssa. Aamusta alkoi tuntumaan jo aika tuskaiselta ja pyysin kätilön tutkimaan minut ja olin 3-4 cm auki. Synnyttäjiä oli paljon ja kätilö yritti saada minut saliin, mutta jouduimme jonkin aikaa odottelemaan. Pääsimme varmaan aamulla n. klo 10 saliin ja Pasi lähti silloin kotiin lepäämään ja äitini tuli vuorostaan tsemppaamaan minua. Alunperin tarkoituksena oli, että Pasi olisi koko synnytyksen ajan mukana, mutta hänen oman sairastelun jälkeen väsymys, nälkä ja stressi tekivät niin heikon olon, joten tämä oli paras vaihtoehto meille.

Kätilö kysyi heti, onko minulla itselläni jotakin erityisiä toiveita synnytyksen suhteen ja etenkin kivunlievityksen. Sanoin, että luotan teidän ammattitaitoon ja menen täysin teidän vinkkien mukaan. Kerroin myös, että epiduraalia olen ajatellut sitten jossakin kohtaa. Hän tarjosi minulle heti ilokaasua, jota kokeilin kahdesti. En jotenkin tykännyt siitä, vaan minusta tuntui, että heti tuli huono olo. Kätilö laittoi minulle kanyylin valmiiksi ja anturit vatsan ympärille supistusten ja vauvan sydänäänten seuraamiseksi. Minä jatkoin humppapallon päällä hytkymistä supistusten aikana ja muuten yritin kävellä. Lisäksi supistuksen aikana äiti piti lämpöpussia alaselässäni ja käytössäni oli myös tens-laite, jonka lätkät olivat alaselässä ja antoivat jonkinlaisia sähköimpulsseja laittaessani laitteen päälle. Minulle tehtiin välillä pyytäessäni sisätutkimus ja seurattiin avautumista. Tilanne junnasi paikallaan 4 cm kohdalla melko kauan. Kätilö osasi hyvin pelata aikaa, eikä kiirehtinyt missään ja aina välillä meni käymään jossakin ja kertoi palaavansa pian. Juttelin hänen kanssaan, koska olisi hyvä ottaa epiduraali. Hänen mielestään ei vielä ollut kiirettä sille, mutta ei myöskään halunnut, että itkisin kivusta koko ajan. No, en siis itkenyt, enkä huutanut lainkaan, vaan keskityin täysillä supistusten vastaanottamiseen ja hengittämiseen. Ajattelin aina supistuksen jälkeen, että kestän vielä yhden ja sitten pyydän epiduraalin. Tämä ajattelumalli toistui aika kauan. :D Lopulta joskus klo 13 jälkeen pyysin epiduraalin ja sitä ruvettiin valmistelemaan ja pyydettiin anestesialääkäri paikalle laittamaan puudutus. Minua ahdisti, kun tiesin joutuvani makaamaan paikoillani jonkin aikaa, kun puudutusta alettiin laittamaan. Siinä ehti pari supistusta tulemaan ennen kuin puudutus saatiin laitettua ja sen jälkeen pari supistusta sattui vielä kovasti, mutta sitten alkoi helpottamaan ja pian kivut olivat kokonaan pois! Minua ei sattunut epiduraalin laittaminen yhtään, vaikka olen kuullut, että sekin tekee joillekin todella kipeää. Lääkkeen poistaessa kokonaan kivut, sain levättyä ja hieman ehkä torkahdinkin. Puudutus vaikutti n. 2 h, jonka jälkeen supistuskivut pikkuhiljaa palasivat, mutta en pyytänyt lisäannosta heti, vaan kärvistelin hiukan ja yritin sillä pitkittää, ettei ainakaan käy niin, että minulle ei voida enää lisätä annoksia ja synnytys olisi edelleen käynnissä. Ensimmäisen epiduraaliannoksen saatuani, minulle lisättiin myös oksitosiinitippa vauhdittamaan supistuksia, ettei ne vain ala hiipumaan. Tippa saikin paikkojani hyvin auki ja jossakin kohtaa, kun tehtiin sisätutkimus olinkin jo yllätykseksi 7-8 cm auki. Sain toisen annoksen epiduraalia ehkä joskus klo 16 maissa. Jossain kohtaa olinkin 10 cm auki ja sitten vain odoteltiin, että vauva laskeutuu tarpeeksi alas ponnistusta varten. Tässä kohtaa Pasikin oli jo tullut takaisin eli meitä oli kolme ihmistä ponnistamassa; minä, Pasi ja äiti. :D

Tässä on jo epiduraali alkanut vaikuttamaan ja supistukset eivät tuntuneet missään!

Viimein sain aloittaa ponnistamisen varovasti supistusten aikana eli käytännössä vain pientä ähinää ja painetta alaspäin. Pian minulle tuli kuitenkin kova ponnistamisen tarve ja sain alkaa ponnistamaan kunnolla. Ensimmäisessä ponnistuksessa hengitin väärin, mutta sen jälkeen ei ollut enää siinäkään ongelmaa. Ekoissa ponnistuksissa minulla meni myös lapsivedet itsestään eli kalvoja ei puhkaistu minulta missään kohtaa. En ikinä unohda sitä, millaisella paineella ne vedet lensi varmaan salin takaseinään asti! :D Vesien mentyä vauva nousi takaisin ylemmäs ja kätilö ohjeisti minua olemaan ponnistamatta nyt seuraavien supistusten aikana, jos vain pystyn. Kova tarve oli siis ponnistaa, mutta yritin vain hengitellä parhaani mukaan. Tunsin, kuinka vauvan pää alkoi pikkuhiljaa valumaan alemmas ja tekemään tilaa päästäkseen ulos ja se tuntui aika mielenkiintoiselta. Vihdoin sain alkaa ponnistamaan oikein kunnolla ja alkuun ponnistin kyljellään, jonka jälkeen siirryin selälleen puoli-istuvaan asentoon. Ehdin aina supistuksen aikana kolmesti ponnistamaan, eikä sellaisia settejä kovin montaa ehtinyt punkemaan, kun lapsi olikin jo maailmassa. Aktiivinen ponnistusvaihe kesti vain 10 min ja näin jälkikäteen ajateltuna se meni muutenkin aika hienosti. Vauvan sydänäänet olivat koko ajan hyvät sekä asento oli juuri oikea ja minä osasin ponnistaa juuri kuin kuuluikin. Ponnistusvaiheessa minulla oli eri kätilö kuin alkuun (hoitajien vuoronvaihto oli jossakin kohtaa) ja hän oli todella ihana ja ammattitaitoinen ihminen. Hän oli niin rauhallinen, tsemppasi ja ohjeisti hyvin, ettei minulla ollut hetkeäkään sellaista oloa, etteikö tästä tulisi mitään. Ponnistusvaihe kesti niin vähän aikaa, etten ehtinyt edes väsyä tai ei käynyt edes mielessä, että ei tämä lapsi tule täältä ulos millään. Kätilö otti myös isän hyvin huomioon ja kysyi haluaako tulla katsomaan, kun pää jo näkyi olevan tulossa…no vastaus oli, että ei kiitos. :D Pasi ei myöskään uskaltanut leikata napanuoraa, mutta sitäkin kätilö kysyi.

Saimme prinsessamme maailmaan 8.8.2019 klo 18:35 mitoilla 3655 g ja 49,5 cm, pisteet 9/9. Se hetki oli aika uskomaton ja me molemmat liikutuimme meidän pienestä ihmeestä. Vauvan naamalta pyyhkäistiin varmaankin jotakin kalvoja pois ja samantien hän ilmoitti äänellään, että kaikki on hyvin. Sain tytön heti vatsani päälle jalkoja vasten nojaamaan ja sitten melkein heti rinnalle. En muista enää tarkalleen ajankulua, mutta kätilö taisi heti laittaa pikkuisen tissilleni imemään. Sillä välin kätilö veti istukan pois sisältäni ja muutenkin ompeli minut kasaan. :D Selvisin melko pienillä ruhjeilla, eikä tikkejä tarvinnut kuin pari. Kätilö meni tekemään mittauksia ja pesemään vauvaa ja Pasi oli siinä mukana, jonka jälkeen hän sai vauvan rinnalleen. Minä aloin syömään meille tuotua iltapalaa (viime syönnistä olikin jo ihan mukavasti aikaa, eikä ruoka vieläkään kovin hyvin uponnut).

Hetken päästä kätilö pyysi minut suihkuun ja nousin sängystä, jolloin lorahti aika paljon verta ja minusta tuntui, että pyörryn. Menin takaisin makuuasentoon ja kätilö ehdottikin vielä lepäämistä ja lähti itse käymään toisaalla. Pian sanoin Pasille, että minulla on jotenkin jännä tunne…tuntuu kuin täytyisi päästä isommalle vessahädälle. Soitin kelloa ja kerroin asiasta kätilölle ja hän sanoi heti, että minäpäs koitan painaa kohtuasi ja sieltähän valahti verisiä hyytymiä. Kätilö laittoi minulle lisää jotakin kohtua supistavaa lääkettä ja lähti jälleen käymään toisessa salissa. Melkein samantien minulle tuli samanlainen painon tunne ja soitin kelloa ja kätilö painoi jälleen kohtua ja hyytymiä tuli vain lisää. Kätilö kutsui paikalle lisää henkilökuntaa ja hän painoi lujasti kohtuani, jottei se vuotaisi enempää verta ulos. Paikalle alkoi tulla vain lisää hoitajia ja vatsani ultrattiin, josta huomattiin istukan palasia jääneen kohtuun ja sen vuoksi kohtu ei päässyt supistumaan. Pian tuli myös anestesialääkäri kertomaan, että minulle täytyy tehdä päivystyksellinen kaavinta, jotta istukan palaset saadaan kohdusta pois. Hän kertoi myös, että usein se tehdään nukutuksessa, mutta koska olin juuri syönyt, niin minua ei uskallettu nukuttaa mahdollisen oksentamisen vuoksi. Niinpä toimenpide täytyi tehdä spinaalipuudutuksessa. Hoitajat soittivat leikkaussalin valmistuksen, yksi hoitajista alkoi laittamaan minulle toista kanyylia käteen, yksi painoi kohtuani, yksi katetroi minut, yksi tikkasi vielä jonkin vuotavan kohdan, yksi haki lämpöpeittoja horkkaani… Olin siis aivan jäässä ja tärisin niin, että hampaani vain kalisivat yhteen (hampaisiin oikein sattui toimenpiteen jälkeen). Pian minut päästiin kuskaamaan leikkaussaliin, jossa alettiin valmistelemaan heti spinaalipuudutusta. Jouduimme hetken aikaa odottelemaan kahta hoitajaa, koska heidät hälytettiin kotoa töihin. Puudutus laitettiin siis samanlailla selkärankaan, kuten epiduraalipuudutus. Puudutus vaikutti heti ja jalkani nostettiin johonkin telineisiin, enkä siis pystynyt itse liikuttamaan koko alakroppaani. Verenpainettani seurattiin koko ajan sekä happisaturaatiota ja sainkin happinaamarin ja minua muistettiin aina välillä hengittelemään. Lääkäri tsemppasi ja kehui minua kovasti, kuinka hienosti selviän tästä. Tärisin edelleen kovasti ja minulla olikin noussut kuume ja minulle tiputettiin antibioottia. Kohtuuni oli ilmeisesti jäänyt melko isojakin paloja istukasta, joten oli todella hyvä, että ne saatiin noinkin nopeasti sieltä kaavittua pois. Toimenpide tuntui melko nopealta mielestäni ja minut siirrettiin heräämöön/tarkkailuun pariksi tunniksi. Siellä vointiani seurattiin ja olin hieman puoliunessa. Sain jotakin ainetta, mikä sai tärinäni loppumaan ja ai että se tuntui hyvältä! Kuumekin alkoi pikkuhiljaa onneksi laskemaan. Lääkäri kävi katsomassa minua jossakin vaiheessa ja pyysi liikuttelemaan jalkojani ja sain jo hieman liikuteltuakin niitä. Puudutus alkoi siis melko nopeasti häviämään. Parin tunnin päästä minut siirrettiin synnyttäjien vuodeosastolle, jonne Pasi oli tuonut jo aiemmin tavarani ja vauvan. Pasi oli siis jo lähtenyt kotiin ja vauva oli kätilöiden hoidettavana ensimmäisen yön (tämä on edelleen herkkä kohta, kun vauva ei voinut olla ekaa yötä kanssani). Sain nähdä kuitenkin vauvan vielä, kun tulin osastolle ja ennen kuin aloin nukkumaan. Toki sinä yönä ei hirveästi tullut nukuttua, kun tunnin välein hoitaja kävi mittaamassa verenpaineeni ja kuumeen. Jossain kohtaa yöllä hän myös patisti minut nousemaan ylös ja vessaan, vaikka en olisi millään halunnut. Minua ensinnäkin pelotti nousta, jos jalkani eivät kannakaan. Toiseksi pelotti se, että taas jostain syystä housuihini valahtaisi isoja hyytymiä. Kolmanneksi pelotti itse vessassa käynti. Onneksi yövuorossa oli aivan ihana hoitaja ja meillä synkkäsi hänen kanssa kaikista parhaiten koko osastoajan. Kerroin hänelle avoimesti tuntemuksistani ja hän osasi olla ymmärtäväinen ja sai minut rohkaistumaan ylös. Hän oli kanssani myös vessassa, istui lattialla ja höpisi mukavia ja taisimme vähän jo vitsiäkin heittää.

Toipuminen lähti hyvin käyntiin, ja vaikka menetin paljon verta, niin en silti saanut lisäverta, ainoastaan rautatiputuksen. Oloni oli alkuun kyllä melko kehno, enkä jaksanut olla kovinkaan kauaa pystyssä. Sain kuitenkin vauvan heti aamusta viereeni ja saimme alkaa tutustua toisiimme. Vauva siis syntyi torstai-iltana ja olimme osastolla sunnuntaihin asti. Olin jotenkin täysin pihalla kaikesta ja mielialat vaihteli melko paljon. Pää oli sekaisin kaikesta tapahtuneesta, enkä oikein käsittänyt kaikkea tai osannut sulattaa asioita. Elämän iloisin ja mahtavin asia oli tapahtunut ja olimme molemmat Pasin kanssa hieman alamaissa. Onneksi saimme paljon tsemppejä, että tuo oli aivan normaalia ja monesti ekat pari viikkoa menee aikamoisessa sumussa. Meidän elämässä on tapahtunut muutenkin niin isoja asioita nyt viime aikoina, joten ehkäpä nekin omalta osaltaan lisäsivät ahdistusta kaikesta. Lisäksi imetys ei meinannut alkuun onnistua millään, joten olin siitäkin todella stressaantunut. Itse asiassa imetyksestä ja muutenkin ensimmäisistä päivistä voisinkin tehdä aivan oman postauksen!

Tästä synnytystarinasta tulikin melko yksityiskohtainen, mutta jotenkin tuntui hyvältä kirjoittaa juuri näin tarkasti kaikki ylös. Olisin itse asiassa voinut vieläkin tarkemmin kertoa, mutta ehkäpä se olisi mennyt jo liian henkilökohtaiseksi. Tällä hetkellä meillä on kaikki hyvin ja rakastamme vauvaamme yli kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna minulle ei jäänyt varsinaista kammoa synnytystä kohtaan, vaan lopulta se meni aika hienosti, vaikka avautumisvaihe kestikin aivan liian kauan. Tuo synnytyksen jälkeinen häslinki ja kaavinta huononsivat omaa kokemusta ja siitä jäi osaltaan pieni peikko itselle. Olen kyllä avoimesti puhunut asiasta Pasille, ystäville ja tutuille, mikä on helpottanut. Tällä hetkellä kuitenkin ajattelen edelleen, että en ole menossa synnyttämään uudestaan vielä pitkään aikaan. :D

Toivottavasti en pelästyttänyt teitä lukijoita tällä tarinallani, mutta jokaisen synnytys ja sen kokeminen on yksilöllistä ja tässä oli minun tarina. Haluan kuitenkin sanoa, että palkinto tuosta kaikesta on niin mahtava, joten sen vuoksi tekisin sen uudelleen! ♥

Olisin todella mielissäni, jos jättäisit kommentin esimerkiksi omasta kokemuksestasi tai vaikkapa muuten vain! :)   ♥Jenni