Olen jo pidemmän aikaa halunnut kertoa meidän
imetystaipaleesta täällä blogissa ja nyt vihdoin sain aikaseksi alkaa
kirjoittaa siitä. Moni Instagramin seuraajistani vastasi olevansa kiinnostunut
kuulemaan imetyksestämme tarkemmin, joten senkin vuoksi on kiva kertoa oma
kokemus. Instassa on tullutkin esille, että minulla on ollut jotakin vaikeuksia
imetyksessä ja nyt avaan aihetta tarkemmin täällä. Toivottavasti myös tämä
teksti tuo lohtua jollekin toiselle odottavalle tai tuoreelle äidille. Tai
sitten tämä vain aiheuttaa lisää stressiä! :D
Kun minulta kysyttiin raskausaikana neuvolassa, mitä
ajattelen imetyksestä, vastasin aina haluavani imettää lastani. Se oli minulle
itsestäänselvyys, enkä osannut edes ajatella muita vaihtoehtoja. Ajattelin
hieman mustavalkoisesti asiaa; mikäli haluan imettää, silloin imetän. Jopa
ihmettelin välillä, miksi kaikki eivät imetä vauvaansa. Toki tiesin, että
välillä on esim. terveydellisiä syitä imetyksen esteenä, mutta en ollut
perehtynyt asiaan sen kummemmin. En siis osannut edes ajatella, etteikö imetys voisi
onnistua. Toisaalta oli hyvä, että minulla oli tällainen ajatusmalli, mutta
toisaalta olisin kaivannut etukäteen tietoa imetyksen kulmakivistä.
No mitä sitten tiesin tai ajattelin imetyksestä ennen lapsen
syntymää? Ajattelin sen olevan parasta ravintoa lapselleni. Ajattelin sen
olevan helppoa ja vaivatonta, sillä ruoka kulkisi alkuun aina mukana ja olisi
heti valmista tarjoiltavaksi. Ajattelin sen myös vahvistavan suhdetta äidin ja lapsen
välillä. Ajattelin, että vauva syö muutaman tunnin välein ja etenkin ennen
nukkumaanmenoa ja herättyään. Tiesin, että alkuun vauvaa tulee pitää paljon
rinnalla, jotta maidontuotanto lähtee käyntiin. Ajattelin, että maito nousee
rintoihin 1-2 päivän kuluessa syntymästä.
Moni näistä ajatuksistani pitikin osittain paikkaansa, mutta
tuli myös hieman yllätyksiä, kun pääsimme tositoimiin imetyksen kanssa.
Imetystaipaleemme alkoi synnytyssalista, jossa sain vauvan
rinnalle lähes heti hänen tultua maailmaan. Hän hoksasi heti, mistä on kysymys
ja alkoi imeä kovasti. Tämän ensimmäisen imetyskerran jälkeen tulikin pidempi
tauko, kun jouduin synnytyksen jälkeen kaavintaan myöhään illalla ja
ensimmäisen yön vietin ilman vauvaa (voit lukea synnytystarinamme edellisestä
postauksesta). Vauvalle annettiin yön aikana hieman luovutettua äidinmaitoa
ruiskulla. Sain hänet rinnalle seuraavana aamuna ja minua kehoitettiinkin
pitämään vauvaa paljon iholla. No vauvahan tosiaan oli paljon rinnalla,
varsinkin seuraavana yönä ja tämä kyllä vähän yllätti itseni, kuinka paljon
vauva halusi tissillä olla. Tuon ensimmäisen päivän/yön aikana nännini
kipeytyivät tosi pahasti. Sain lanoliinivoidetta avuksi, jota levitinkin aivan
koko ajan. Kokeilin myös kylmiä kaalinlehtiä, mutta ei oikeastaan mistään ollut
apua. Tuosta nännivoiteesta hieman. Imetys alkoi sattumaan koko ajan enemmän ja
enemmän. Joka kerta, kun laitoin tissini vauvan suuhun, pidätin hengitystä ja
purin huultani. En olisi ikinä uskonut, kuinka kipeetä imetys voikaan tehdä!
Pyysin kahta eri kätilöä katsomaan vauvan imuotetta ja molempien mielestä se
oli hyvä. Viestittelin ystäväni kanssa imetyskivusta ja häneltä sain paljon
hyviä vinkkejä sekä linkkejä imetyksen tuki sivustolle. Myös äidiltäni ja
siskoltani sain tukea ja tsemppejä. Pasi myös tuki minua, vaikka ei ehkä täysin
käsittänytkään, kuinka vaikeaa imetys alkuun oli.
Lopultahan minulla tuli melkoinen tietoähky erilaisista
imetysongelmista. Ehkä tosiaan oli hyvä, etten etukäteen tiennyt näistä ”ongelmista”,
sillä olisin aiheuttanut itselleni turhaa stressiä. Nyt kuitenkin, kun
itselläni olikin vaikeuksia imetyksen alun kanssa, oli pakko saada hieman
lisätietoa. Kaikki sanoivat, ettei imetyksen kuuluisi sattua, kuin ensimmäiset
10 sekuntia ja sitten kipu helpottaisi. No, eipä helpottanut. Kipu kesti koko
30 minuuttia, kun imetin ja koko ajan sen jälkeenkin! Teki mieli huutaa
hoosiannaa, kun nännit osuivat paitaan tai kun suihkussa vesipisarat osuivat
nänneihin tai kun yritin pyyhkeellä kuivata niitä! AI ETTÄ! Seuraavana yönä
vauva oli todella itkuinen ja minulla oli kova huoli, ettei vauva saa tarpeeksi
ravintoa, koska tuntui, ettei tisseistäni tullut mitään ja vauva vain huusi.
Olin todella stressaantunut kaikesta, ja kun kipu oli niin kova, en pystynyt
ajattelemaan järkevästi. Annoin vauvalle ruiskulla muutaman kerran luovutettua
äidinmaitoa ja sillä sain rauhoitettua mieltäni, että hän sai edes vähän
ravintoa (tuossa vaiheessa vauva ei paljoa tarvitsekaan). Yöllä myös pyysin
epätoivoisesti tuttia, koska vauvalla oli kova imemisen tarve ja en olisi
halunnut pitää häntä koko ajan rinnalla, koska SE KIPU. No emmehän me tuttia
saaneet, koska ideahan oli nimenomaan vauvan olla rinnalla, jotta maito alkaa
nousta rintoihin. Valitin jokaiselle kätilölle, kuinka kipeää imetys tekee, eikä
kukaan osannut kertoa syytä. Moni kuitenkin lohdutteli, että ensimmäisen lapsen
kohdalla se sattuu todella paljon, mutta kyllä se siitä helpottaa, kun maito
alkaa nousta. Nännini alkoivat menemään myös haavoille, joten tilanne ei
ainakaan helpottunut.
Kun pääsimme kotiin kolmen yön sairaalassa olon jälkeen,
olin aika hormonihuuruissa ja herkillä imetyksen osalta. Koin, ettei vauva saa
tarpeeksi maitoa ja hän oli todella itkuinen. Vanhempani toivat korviketta
meille ja annoimme sitä hieman ruiskulla lisäksi, jotta vauva sai edes jotain
syödyksi. Minulla oli todella epäonnistunut olo, miksi imetys ei onnistunut
niin kuin kuvittelin. Silloin viimeistään havahduin siihen, etten enää voi
arvostella muita äitejä, jotka eivät syystä tai toisesta imetä lastaan.
Näköjään se ei aina olekaan niin yksinkertaista kuin kuvittelin. Onneksi
ympärilläni oli ihmisiä, jotka tukivat minua imetyksessä ja kertoivat, ettei se
ole maailmanloppu, mikäli imetys ei onnistu. Tärkeintä on, että vauvaa
rakastetaan ja hän saa ravintoa jollakin tavalla. Minulla oli kuitenkin vahva
tahtotila saada imetys onnistumaan, sillä olin iskostanut niin vahvasti päähäni
sen, että äidinmaito on parasta ravintoa vauvalle. Imetys kuitenkin sattui niin
paljon, että olin vähällä siirtyä korvikkeeseen. Maito myös ei meinannut nousta
ollenkaan ja se myös stressasi, mikä taas varmasti lykkäsi maidonnousua. Jatkoimme
kuitenkin imetystä ja hieman reilu viikko vauvan syntymästä maito nousi
rintoihin niin, että yöllä paitani oli hieman kastunut maidosta. Voi sitä ilon
määrää! Se rauhoitti minua ja sai minut jatkamaan entistä sinnikkäämmin
imetystä, sillä nyt tiesin vauvani varmasti saavan maitoa. Enää oli murheena se
kamala kipu. Soitin neuvolaankin asiasta ja kokeilin rintakumia, mutta sen
kanssa vauva ei suostunut syömään. Piti siis vain kestää kipua. Pikku hiljaa,
kun maitoakin alkoi tulla, niin imetyskipu alkoi helpottamaan. Haavat nänneissä
alkoivat paranemaan ja edelleen rasvasin niitä ahkerasti. Kipu helpotti, mutta
sitä jatkui todella pitkään. Vieläkin ehkä välillä saattaa vähän vihloa tms,
mutta sen alun jälkeen ei tunnu enää missään! Nyt koen imetyksemme olevan
hyvällä mallilla ja voin jopa sanoa nauttivani siitä (lähes aina).
Vauvamme on nyt n. 3,5 kk vanha ja täysimetys jatkuu
edelleen. Vauvalle on tullut todella hyvin painoa, mutta hän kyllä viihtyykin
aika paljon tissillä. Nyt on jo välillä toisenlaisia haasteita imetyksessä.
Julkisilla paikoilla imettäessä välillä vauva ei meinaa malttaa syödä, kun
ympärillä tapahtuu niin paljon kaikkea. Hän on myös alkanut välillä, etenkin
iltaisin ”kiukuttelemaan” tissillä. Lisäksi hän venkslaa nänniä suuhun ja pois
jonkin aikaa ja maitoa on lopulta pitkin vauvan naamaa ja minun mahaa. Tämä on
välillä hieman raskasta, kun on itse väsynyt ja vauva kiukuttelee tissillä,
eikä oikein tiedä, mikä on ongelmana. Ehkä tämäkin on taas jokin vaihe. Alkuun
vauvalla oli muuten sammastakin kielessä ja se kesti melko pitkään. Nyt vasta
jokin aika sitten se on alkanut hävitä kielestä. Se myös saattoi osittain
aiheuttaa imetyskipua.
Loppuun haluan vielä sanoa, että jokainen äiti ruokkii
lapsensa varmasti itselle parhaalla tavalla, emmekä voi arvostella muita. Olisi
hienoa, jos ennemmin tukisimme toinen toisiamme tässäkin aiheessa, sillä
itselleni tämä on ainakin todella herkkä ja tärkeä asia, jota en osannut
ajatella samalla tavalla ennen oman lapsen syntymää. Tärkeintä on, että vauva
saa ravintoa jollakin tavalla. Toki, haluan myös puhua sen puolesta, että
imetys voi alkuun olla todella haastavaa, mutta silti onnistua. Ei kannata
missään nimessä luovuttaa heti, mikäli se on itselle tärkeä asia. Olen
edelleenkin sitä mieltä, että äidinmaito on se parhain vaihtoehto lapselle ja
sen vuoksi on tärkeää saada tukea imetykseen. Aina ei kuitenkaan se ole
mahdollista ja äidin omaa jaksamista täytyy myös kunnioittaa. Uskalla pyytää
rohkeasti apua läheisiltä ja ammattilaisilta, mikäli sinulla on vaikeuksia
imetyksen kanssa ja haluat silti onnistua siinä!
Kommentoi ihmeessä, mitä sinä ajattelet imetyksestä tai
kuinka se on/ei sujunut omalla kohdallasi?
♥Jenni
