sunnuntaina surettaa, maanantaina masentaa, loppuviikko loistavaa

   

Eilen matkustin jälleen junalla tänne Seinäjoelle matkaseurana Houkutus ja pari hassua namia (kolmas kuva). Mä en oo ikinä tykännyt sunnuntai-päivistä ja oon varmaan siitä moneen kertaan täälläkin valittanut. No, syksyllä opiskelujen alkaessa ja sunnuntain muuttuessa autossa/junassa matkustamiseksi kauas pois kotoa ei tämä sunnuntaiviha ole hellittänyt yhtään. Joka ikinen kerta se tuntuu jollakin tavalla ikävältä lähteä sieltä kotikonnuilta tänne hornantuuttiin. Tiedän kuitenkin, että olen aina maksimissaan sen viisi päivää täällä ja sitten taas pääsen mulle tärke(id)en ihmis(t)en luokse, mutta silti. Oon kuitenkin jonkinlaista kehitystä huomannut verrattuna syksyyn ja varsinkin joulun jälkeen tämä hieman helpottanut. Tunnen olevani kuin pikkulapsi, joka joutuu olemaan erossa äidistään vaivaiset kaksi tuntia. Onneksi tiedän myös joidenkin muiden kokevan jotakin tällaista.

Mulla on siis täällä Seinäjoella kaikki aivan hyvin ja ihania ihmisiä ympärillä. Tykkään myös kaupungista ja koulusta niin paljon kuin siitä voi tykätä (ainakin melkein). Viikot menee nopeesti ja saan elää itsenäistä elämää. Musta ei siis tarvitse olla huolissaan (paitsi sunnuntaisin). Muahahhaha! :D

Käytiin viime viikolla kämppiksen kanssa tsekkaamassa Seinäjoen leffateatterikin. Onhan se pieni, vain kolme salia ja ainakin se sali, jossa me oltiin, oli melko kämänen. Mutta ihan hyvin se ajoi asiansa ja tämän kokoisessa kaupungissa ei isompaa tarvitsekaan. Lippukin maksoi tiistai-päivän kunniaksi opiskelijakortilla vain 7€ ja elokuva oli Jack Ryan: Shadow Recruit.

Onpas tää kuva tyhmä, kun tuolla vasemmalla on valkoinen reunus niin hukkuu kokonaan taustaan. :D Kävin viime viikolla höpöttämässä lukiolaisille vähän liiketalouden opiskelusta ammattikorkeakoulussa. Oon siis itse käynyt samaisen lukion ja sieltä opo pyysi mua ennen joulua, että voisinko tulla kertomaan. Siellä oli siis jonkin verran abeja ja kakkosia, jotka kuunteli mun monologia aivan hiljaa ja nätisti. :D:D Yllätyin kyllä itsekin, miten hyvin se koko homma meni, koska ennen olisin jännittänyt hirveästi. Uskon, että näiden opintojen ja Tupperwaren myötä olen rohkaistunut esiintymisessä melko paljon. Vieläkin ja luultavasti aina esiintyminen jonkin verran jännittää, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta joka kerta se muuttuu helpommaksi.

Tässä muutama ruokakuva, namnam. Tykkään ruuasta ehkä vähän liiankin paljon ja nykyään tulee syötyä kauheen kokosia annoksia. Uskottelen kuitenkin itselleni, että liikkuva ihminen tarvitsee enemmän ravintoa, jota kuluttaa. Kuvia katsoessa herää mieleen kysymys, että millainen himourheilija oikein oon?? :D Tänään tosiaan tehtiin lihapullia perunoiden kera ja kylkeen salaattia (kolmas kuva).

Huomenna salille tekemään jotakin, mutta vielä en tiedä mitä. Tänäänkin oli tarkoitus mennä, mutta koulusta pääsin vasta neljältä ja kauppareissu venyi taas vaikka kuinka kauan ja syömään päästiin vasta joskus puol kasin aikaan. Meneppäs siinä nyt salille kyykkäämään tuollaisen lautasellisen jälkeen...niimpä!
Huomenna tuleekin asiakaspalvelun tunneille joku ruotsalainen pitämään luentoa (varmasti ymmärrän tosi hyvin) ja keskiviikkona onkin siitä tentti. Missäköhän välissä mä siihenkin muka luen?!?! En kyllä tiedä kannattaisiko näistäkään täällä mainita, ettei äiti aivan kaikkea saisi tietää...tai ehkäpä se mut jo tuntee.

Oho, kello onkin jo melkein yksitoista ja suihkuunkin täytyy vielä mennä. Mukavaa viikkoa ja hyvää yötä! :)