min familj

Äiti on melko tavallinen äiti, välillä ihan kiva ja välillä taas täys idiootti. Se toivoo, että meillä lapsilla olis kaikki hyvin ja haluu aina tarvittaessa auttaa. Äiti on se, joka näkee jos mulla on joku hätä, jos oon ilonen, surullinen, ihastunut tai muuten vaan erilainen kuin normaalisti. Pienenä äiti oli mulle hirveen tärkee ja pidin sitä jonkin sortin auktoriteettina tai toki pidän vieläkin, mutta aivan erilailla. Nykyään mua ärsyttää äitissä monikin asia, ehkä siks että haluisin itsenäistyä ja alkaa elää jo omaa elämääni. Huomaan ehkä olevani joissakin asioissa jopa samanlainen äitin kanssa ja se jos mikä pistää vihaks. On kuitenkin ihanaa tietää, että saan äitiltä tukee asiassa kuin asiassa...vaikka haluan kantaa vastuun tekemisistäni ja olla ihan kelpo lapsi tulevaisuudessakin. Ja uskon, että meidän välit tulee vielä lähentymään, kun saan ensiksi irtaantua tästä lapsuudenpesästä. <3 p="">

 Kuva vääristää iskän todellista luonnetta, nimittäin se ei oo mikään 'keittiön ihmelapsi'. Iskä on se meidän perheen järki, joka huolehtii aamuherätyksistä, laskuista ja muista raha-asioista. Iskä on kuskannut mua aina kaikkialle lapsena (ja nykyäänkin aina bussipysäkille ja sieltä kotiin): harrastuksiin, kavereille, kouluun sateella ja lisäks se vie aina äitiäkin kaikkialle (ei omista ajokorttia). Iskälle voin kertoo melkeinpä mitä vaan (huom! iskä oli eka joka tiesin mun menkkojen alkamisesta:D), mutta ei sen kanssa silti tuu ikinä mitään henkeviä keskusteltua. Iskä hermostuu melko helposti ja saa kärpäsestä härkäsen ja saattaa huutaa naama punasena vartin. En oo kuitenkaan ikinä joutunu pelkään sitä, eikä kukaan mukaan. On sillä tietynlainen auktoriteetti aina ollu meihin lapsiin, mutta ei se sillä huudolla sitä oo aikaseks saanu. Ootan innolla mun muuttoa ens syksyny, kun saadaan soittaa toisillemme suuta pöydät kainalossa!

Vanhin sisaruksistamme (alle kuukauden päästä 30v). Johannalla on kolme poikaa, joista yksi on mun kummipoika. Ne asuu nelisteen ihan tossa meiän naapurissa, joten nähdään melko usein tai ainakin kaks vanhempaa poitsua käy meillä ahkerasti. Johanna on aina ollu sosiaalinen, vilkas ja jotenkin ihan erilainen kun mä. Se puhuu aina ummet ja lammet sukulaisille juhlissa ja jopa ventovieraillekin. Joskus mua hävettää, että mitähän se seuraavaks möläyttää, eikä kehtais edes myöntää siskoksi. Johannalle voin puhua ihan mistä vaan ja tiedän, että voin aina mennä sen luokse jutteleen asiasta kun asiasta. Itse kyllä mietin aina pienellä varauksella mitä sanon, koska on se semmonen hölösuu. ;) Johanna haluais, että viettäisin sen kans vieläkin enemmän aikaa ja kävisin yökylässä jutskailemassa...mutta jotenkin mulla on aina muuta menoa. :D

 Vanhempi isoveljistäni (toukokuussa 28v) on ollu mulle pienenä tosi tärkee. Olin aina Jonin mukana kaikkialla, jopa vessareissuilla, mutta välillä sain mustelmia tökkimisestä, kuulapyssyllä ampumisesta ja 'palovammoja' saunassa iholle puhaltamisesta. Muistan myös usein iltasin huutavani Jonille, kun en saanut nukuttua tämän soittaessa vahvistin päällä sähkökitaraa. Jonilla on varmaan pisin pinna, mitä kellään tuntemallani henkilöllä. Se jaksaa aina miettiä ja pohtia kaikkia vaihtoehtoja ja ottaa huomioon muut ihmiset. Joni on se, joka meillä korjaa autot ja remppaa asunnot, joten tiiän mistä saan ainakin apua muuttohommissa. Nykyään me ei olla enää niin läheisiä, koska Joni asuu avovaimonsa ja koiransa kanssa muualla. Kyllä me aina jutellaan kun nähään, mutta ei me toisillemme soitella. Joni oli mun idoli pikku-tyttönä!

 Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä veljeni 23v. Me ollaan aina oltu tosi läheiset, varmaan kaikista läheisimmät. Lapsena leikin ja pelasin usein Jannen ja sen kavereiden kanssa, vaikka ne tekikin mulle aina kaikkia jekkuja, mutta mä en välittäny. Sain myös harvase päivä vaivakseni puukäden, jonka rakas veljeni mosautti tuttuun kohtaan. No eipä ole enää vuosiin sitäkään tehnyt, ei se raukka mulle enää pärjää. Nykyään soittelen Jannen kanssa lähes joka päivä ja nähäänkin melko usein (tai no Janne haluais paljon useemmin). Janne meni naimisiin jo reilu pari vuotta sitten ja perusti perheen nuorena kahdella lapsella varustettunu, joista toinen on kummipoikani. Janne on aina hirveen huolissaan musta ja mun tekemisistä ja sen täytys olla kaikesta tietoinen. Tiedän, että se pitää aina mun puolia ja on varmaan vähän mustasukkanenki musta tai ainakin välillä tuntuu siltä. :D Me tullaan pitää varmasti paljon yhteyttä myös jatkossa!

Tässä pikakelaus mun perheestä, ootte rakkaita! (vaikka välillä jokaiseen meneekin hermot)